Raportti: Jo puolet passikuvista sähköisiä

5.3.2013

Media ja avoimuus lisäävät asiakkaiden luottamusta

Sähköinen passikuvajärjestelmä on käynnistynyt mainiosti täällä Kankaanpäässä. Kolmannella ja neljännellä viikolla käyttöönotosta homma on sujunut entistä jouheammin. Ensimmäisillä viikoilla sähköisten passikuvien määrä jäi pienemmäksi suhteessa printtipassikuviin, mutta nyt suunta on selvästi kääntynyt toisinpäin. Nykyään otamme noin puolet kuvista päivittäin suoraan Poliisin Lupahallinnon palvelimelle. Mitä ilmeisemmin uuden järjestelmän julkinen esilletulo mediassa, kuten YLE:n AamuTV: ssä sekä paikallisessa mediassa, helpottaa asiakkaita sisäistämään uuden palvelun edut. Iloinen asia huomata on se, että asiakas tulee sisään ja pyytää itse sähköistä passikuvaa. Mediajulkisuudella on suuri vaikutus järjestelmän tunnettavuuteen.

Henkilötietojen luovuttamista asiakkaat eivät pidä mitenkään hankalana asiana jo valokuvaamossa. Meillä kukaan ei ole vielä henkilötietojaan jättänyt antamatta. Varsinkin henkilötunnuksen luovuttamisen he kokevat aivan luontevana jo kuvaamossa. Ehkäpä se, että asiakas pääsee seuraamaan näytöltä ihan vaiheittain kuvan etenemistä Poliisille, luo turvallista mielikuvaa järjestelmästä.

ID-Station tarjoaa uusia mahdollisuuksia

Käyttämämme ID-Station-asema helpottaa kovasti työnkulkua. Se toimii moitteettomasti yhdessä langattoman yhteyden kanssa. ID-Stationin etuna on lisäksi sen oheistoiminnot: mitä kaikkea voimme samasta kuvasta asiakkaalle tarjota. Siinä on mahdollisuus lähettää kuva asiakkaan sähköpostiin, yritysten kuvapankkeihin sekä muihin palveluihin, kuten esimerkiksi Facebookiin ynnä muualle sosiaaliseen mediaan. Lisäksi on mainio mahdollisuus tehdä samalla yritykselle ID-kortit tai rakennusalan yrityksille henkilökortit. Ne saa lähes samalla mukaan. Passikuvan tallentaminen muistitikulle asiakkaan omiin tarpeisiin on myös oiva myyntimahdollisuus. Näin ID-Stationilla pystyy tavoittelemaan monenlaisia lisämyyntituloja.

Upea juttu ID-Stationissa on myös se, että muiden maiden passikuvien ottaminen onnistuu yhdellä napin painalluksella. Tänäänkin asiakas tarvitsi kuvan sekä Suomen passia varten että Kiinan viisumiin. Viisumikuvat printtasin ensin ja sitten vein saman kuvan Lupahallinnon palvelimelle. Helppoa ja kätevää. Viisumin kuvakoon ja kasvojen koon miettimistä ei tarvinnut stressata sen enempää, eikä siihen tarvinnut kuluttaa aikaa. Lisäksi olemme tehneet kuvia jo Intian ja Amerikan viisumeihin.

Sähköinen vai printtipassikuva?

Kaikista asiakkaista ei ole syytä kuitenkaan ottaa sähköistä passikuvaa. Se on harkinnan mukaista, kannattaako ihan pienestä lapsesta tässä vaiheessa kuvata sähköistä versiota. Tänäänkin eräs isä tuli alle vuoden vanhan poikansa kanssa passikuvaan. Jutustelun jälkeen päätimme ottaa isästä sähköisen kuvan Lupahallinnon järjestelmään ja lapsesta printtikuvat, koska lapsella ei varmasti tule tarvetta esimerkiksi henkilökorttiin sen seuraavan puolen vuoden aikana, jonka passikuva palvelimella on aktiivinen. Harkintaa näin ollen mielestäni kannattaa käyttää.

Otetut kuvat kelpaavat Poliisille

Kaikki tähänastiset passikuvamme ovat olleet laatuvaatimukset täyttäviä. Yhtään ei ole tullut takaisin hylättynä. ID-Stationin edut kuvien konvertoinnissa ja lähetyksessä tai printtauksessa ovat vertaansa vailla. Sen automaattinen kasvojen linjaus oikeaan kokoon nopeuttaa kokonaistapahtumaa ihan huimasti. Laite on niin helppo ja nopea, että en todellakaan alkaisi enää Photoshopissa kuvaa muokkaamaan. Suosittelen siis lämpimästi tämän ID-Stationin hankintaa ihan kaikille, jotka haluavat minimoida ajankäyttöään ja saada helposti kuvat järjestelmään.

Nyt kannattaa tulla tutustumaan ID-Station-asemaan tulevana viikonloppuna (8.–10.3.) Kuva&Kamera-messuille Helsingin Messukeskukseen. Fotokaupan Liiton osastolla 5 E 38 esittelemme laittetta kaikkina kolmena messupäivänä. Lisäksi tulemme tarjoamaan jäsenillemme laitteen huimaan messuhintaan. Nyt jos koska siis kannattaa liittyä Fotokaupan Liittoon, sillä tarjouksemme koskee vain liiton jäseniä.

Nähdään messuilla!

Marja Seppälä

___
Kuva: sxc.hu